maanantai 1. helmikuuta 2010

Sinistä ihoa ja islamilaista runoutta

Näyttävä.
Se on ensimmäinen adjektiivi joka pulpahtaa mieleen eilen katsomastani elokuvasta Avatar.
Yritin elokuvateatterin pimeydessä 3D-lasit nenälläni sulkea mielestäni pois kaikki ennakko-odotukset mitä minulla kaikkien aikojen tuottavimmasta rainasta oli. Toiselle planeetalle ympätystä hollywoodjuonestaan huolimatta Avatar onnistui säväyttämään allekirjoittanutta, jos ei juonensa syvyydellä, niin ainakin kauneudellaan. Ainakin ohjaaja James Cameronilla oli viesti annettavana: maailmasta kannattaa huolehtia.
Kulttuurien ja arvojen törmätessä tulee rumaa jälkeä etenkin jos osapuolina ovat luonnon kanssa tasapainoisesti elävä rauhanomainen joukkio ja teknisesti ylivoimainen rahanhimoinen ihmisryhmä. Sinihipiäisen Na'vi-kansan suhdetta maailmaan käy kateeksi, eikä elokuva herätä suurta ylpeyttä omasta (joskin suorastaan stereotyyppisen ahneesta) ihmisrodusta. Enempää en paljasta etten pilaa kenenkään elokuvakokemusta.

Tähän väliin minun on tunnustettava olevani Jaakko Hämeen-Anttila-fani. Arabian kielen ja islamin tutkimuksen professorin käännökset niin Gilgamesh-eepoksesta kuin keskiaikaisista islamilaisista runoista ovat todellista herkkua. Tällä hetkellä kuluu käsissäni runoilija Omar Khaijamin elämäkerta, ja Avatarin katsottuani eräs runo nousi silmiini:

"Me olemme onnen lähde ja murheen kaivos,
oikeuden pääoma ja vääryyden olemus.
Me olemme alhaisia, ylhäisiä, täydellisiä, kurjia,
ruosteen raiskaama peili ja Jamshidin taikamalja."

Peili oli Khaijamin (k.1131) Persiassa ihmisen symboli: ihminen heijastaa epätäydellisesti Jumalaa. Jamshidin malja taas paljasti mitä maailmassa tapahtuu.
Nelisäe muistuttaa meitä siitä, että ihmisillä on monia puolia. Emme ehkä heijasta Allahin tahtoa täydellisesti, mutta ehkä jokainen omalla tavallamme. Niin sitä vain haluaisi uskoa ihmisyydestä olevan muuhunkin kuin alistamiseen.

Tiedettä tieteen tähden

"Miksi? Minkä takia meidän pitäisi miellyttää joitakuita, jotka eivät kuitenkaan ymmärrä tärkeistä asioista yhtään mitään? Sehän olisi sama kuin meidät opetettaisiin nuolemaan roskaväen perseitä!"

Havahduin kirjallisen viestinnän luennolla naisopiskelijan syyttävään huutoon. Tämän reaktio iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Opiskelijat ympärilläni vaihtoivat katseita ja luennoitsija salin toisessa päässä vaikutti yhtä hämmentyneeltä kuin muutkin.

Puhe oli ollut populaarin tekstin tuottamisesta.

Mieleeni ei ole koskaan pälkähtänyt, etteikö tieteen tulosten tulisi olla "roskaväen" eli tavallisen kansan saatavilla. Eikö tieteen tarkoitus ole kuitenkin palvella koko yhteiskuntaa, ei vain tekijöitään?

Kaikista tutkijoista ei ole kirjoittamaan selkokielellä, se on tosiasia. Äkkiseltään minulle oli kuitenkin vaikea käsittää, miksi joku haluaisi mahduttaa itsensä stereotypiaan norsunluutornissa istuvasta faustilaisesta tiedemiehestä, joka panttaa tutkimuksensa kateellisena itsellään. Ei tiede ole sellaista. Sellaisia ovat yksinäiset velhot jotka eivät halua paljastaa viistastenkiven kaavaansa.
Emme me myöskään elä Platonin valtiossa, jossa filosofit johtavat tietämätöntä kansaa. Mitä kaikesta tulisi jos valta olisi tieteentekijöillä?
En usko että tiedettä voi erottaa muusta yhteiskunnasta. "Tieteellinen yhteisö" on paljolti elävä harha, jolla ei todellisuudessa ole täyttä yhteisymmärrystä... no, mistään.

Jos jotakin luennolla ymmärsin, niin sen, etteivät kaikki ihmiset tässäkään asiassa ole samoilla linjoilla kanssani. Kyllä tiede saa mielestäni olla itseisarvo, mutta mitään salatiedettä siitä ei pidä tehdä.

Sitä paitsi, vaikka tieteen tulokset olisivatkin kansalle vain leipää ja sirkushuveja, on hyvä pitää mielessä yksi asia: tutkimus ei ole ilmaista, ja kansa on se joka pitelee kukkaronnyöreistä.