sunnuntai 8. elokuuta 2010

Pyhimykset


Katolisen ja ortodoksisen kirkon pyhimyksissä on jotakin lähtemättömän kiehtovaa. Luterilaisesta tai kaikin puolin maallistuneesta perinteestä katsoen on helppo nauraa keskiaikaisille kummallisuuksille joita pyhimyskultteihin on liittynyt, mutta pyhimykset ovat mielenkiintoisia myös nykyisinä elävän uskon kohteina.

Lähestulkoon kaikilla asioilla tuntuu olevan oma jollei useampiakin suojeluspyhimyksiä. Joskus asioiden taustalla on selkeä logiikka, joskus ei. Eikö ole aivan järkeenkäyvää, että elävältä pariloidusta Pyhästä Laurentiuksesta tuli kokkien suojelija? Tai että elävältä nyljetyksi tullut Pyhä Bartholomeus Apostoli on nahkureiden suojeluspyhimys? Melko groteskisti hänet yleensä kuvataan nyljettynä oma nahkansa kietaistuna ympärille. Melko kaukaa haetulta tuntuu kuitenkin, että Bartholomeus on myös neurologisten tautien suojeluspyhimys - kenties siksi että hänen nimessään on ajettu pois pahoja henkiä, ja nämähän juuri mm. MS-tautia aiheuttavat.

Pyhä Bartholomeus nahkoineen. 1500-luvulta.

Tietysti on hienoa että pyhimykset, Jumalaa lähellä olevat esirukoilijat ja esikuvat, ovat päivittäneet tehtäviään nykyaikaan. Historiallisuudeltaan hieman kyseenalainen jättiläinen Pyhä Kristoforos (kreik. Kristuksenkantaja) on nykyään esimerkiksi rekkakuskien ja motoristien suojeluspyhimys. Legendan mukaan hän kerran kantoi Kristuslapsen joen yli ja kantoi samalla hetken koko maailman syntejä.

Joskus keskiajan pettämätön logiikka hämmästyttää. Pyhä Nikolaos, Joulupukin esikuva, on paitsi lasten, myös merimiesten ja prostituoitujen suojeluspyhimys. Mikä näitä ihmisryhmiä yhdistää? Tarinan mukaan Nikolaos aikoinaan laannutti myrskyn, mikä selittää merimiehet. Legendan mukaan hän myös heitti pussin kultaa erään perheen savupiipusta jotteivät perheen tyttäret olisi joutuneet prostituoiduiksi. Siis pelastamalla naisia prostituutiolta hänestä tuli prostituoitujen pyhimys? Mitäköhän herra Nikolaos mahtaisi olla mieltä jos tietäisi.

Jos nykyuskovalta traditiosta riippumatta kysyy, hän varmasti vastaa asiantuntevasti ettei pyhimyksiä palvota, vaan heitä kunnioitetaan. He olivat ihmisiä, mutta ovat eläneet Jumalan tahtoa toteuttavan elämän ja ovat siksi keskivertotallaajaa lähempänä Jumalaa, jota on siis helpompi heidän kauttaan lähestyä. Rohkenen kuitenkin epäillä, mahtoiko ajatus olla niin selvänä keskiajan usein lukutaidottomille uskovaisille, joille pyhimykset taisivat olla eräänlaisia puolijumalia, tai aiempien pakanajumalten korvikkeita. Esimerkiksi Norjassa palvottu kanonisoimaton pyhimys Pyhä Thor kalskahtaa epäilyttävästi eräältä viikinkijumaluudelta...

Kansa myös kehitti pyhimyksistä omia tulkintoja: esimerkiksi Pyhästä Apostoli Andreaasta kehittyi Suomessa metsästäjien suojelupyhimys. Syynä saattoi olla, että hän veljensä Pietarin tapaan oli kalastaja, mutta todennäköisempi selitys on, että suomalaiset eivät ihan täysin ymmärtäneet pyhimyksen symbolia, vinoristiä, jota tämä pitelee käsissään. Roomalaisen teloitusvälineen sijaan se toi heille mieleen pienriistan pyynnissä käytetyn vipuansan, ja niin Andreasta alettiinkin Suomessa kutsua Vipu-Antiksi, Antero Vipuseksi.

Apostoli Andreas ja vinoristi, vieressään Pyhä Bartholomeus. Turun tuomiokirkko. Kuva: Ilari Aalto

1 kommentti:

Hopeakissa kirjoitti...

Sain noin viikko sitten luettua Yukio Mishiman Confessions of a Maskin (Kamen no Kokuhaku). Päähenkilönä on toisen maailmasodan aikana elävä japanilainen homoseksuaalimies, jota Pyhä Sebastian kovasti kiehtoo. Itse asiassa Pyhää Sebastiania on ihan laajemminkin pidetty homoikonina:

http://www.glbtq.com/arts/subjects_st_sebastian.html

http://www.independent.co.uk/arts-entertainment/art/features/arrows-of-desire-how-did-st-sebastian-become-an-enduring-homoerotic-icon-779388.html

Mitenköhän katolilaiset tuohon sitten suhtautuvat...