keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Sushia ja karaokea

eli mitä mieltä olen Japanista osa II

Kun saan eteeni kunnollisen kauniisti asetellun annoksen sushia, vihreää teetä ja höyryävää misokeittoa, voisin itkeä onnesta. Ne edustavat minulle koko japanilaisuutta, erityisesti niitä asioita joita siinä arvostan. Estetiikka, kiireettömyys — ja terveellisyys! Sushin maut ovat puhtaat eivätkä yritä olla muuta kuin mitä ovat. Tässä kohdassa huomautan, että sushi tarkoittaa kaikkia riisiviinietikalla maustetusta riisistä valmistettuja ruokia oli niissä lisukkeena mitä tahansa — raaka kala yksinään on sashimia. Kun sushiaterian päälle saan lasin asahi-olutta tai kunnollista lämmintä sakea (japaniksi sake 酒 on yleisnimi alkoholille, nihonshu 日本酒 tarkoittaa riisiviiniä), voisin saavuttaa satorin.


Suodattamatonta nigori-sakea. Wikimedia commons.
Japanissa osataan todella antaa arvoa ruoalle. Kaikki perustuu raaka-aineiden tuoreuteen. Makumaailma on myös varsin erilainen kuin se mihin olemme Suomessa tottuneet. Tofu, merilevä, misotahna, riisi, soija ja shiitake-sienet, niistä on hyvä maku tehty. Japanilainen ruoka on mietoa ja useimmiten natriumglutamaattipitoista: kyseistä aromivahvisteena tunnettua ainetta on luonnollisesti rutkasti merilevässä.

Kun ajattelee japanilaisia stereotypioita, ei sushi suinkaan ole ainoa joka tulee mieleen. Geishat, ninjat ja samurait ovat oma kategoriansa, mutta mukaan kuuluvat myös karaoke, kieroutuneisuudessaan ylilyövä pornografia, anime ja manga, cosplay... Japanin populaarikulttuuri on hyvää vauhtia jyräämässä Suomeenkin, enkä ole ihan varma onko se siunaukseksi vai kiroukseksi. Usein tuntuu että samurai-ihanteet elävät Japanissa yhä, mutta kuinka todellisia nekään ovat? Toisessa maailmansodassa ja sen jälkeen viljelty termi bushido, "soturin tie" ei esiinny kertaakaan samuraiden kirjoituksissa. 

Kunnia, meiyo, tosin on jotakin hyvin todellista, samoin kuin kunniaitsemurhat jotka edelleen kuuluvat japanilaisuuteen. Itsemurhat ovat tavallaan "hyväksyttävämpiä" kuin Suomessa, ja laskennallisesti niitä tapahtuukin Japanissa 15 minuutin välein, mikä tarkoittaa vuodessa 26 itsemurhaa 100 000 asukasta kohden (2009). Tulee muistaa että asukkaita maassa riittää, joten luku ei ole niin kaukana Suomen vastaavasta, 18,8 uhria 100 000 asukasta kohden (2007). Suurimmat syyt ovat työn ja yhteiskunnan asettamat paineet. Mutta miksi selittäisin tätä itse kun voin antaa japanilaisen tehdä sen puolestani? Alla Kenichi-nimisen graafisen suunnittelijan japaninkielinen lopputyö, joka summaa mitä japanilaisuus on. Vaikkei japania taitaisikaan, on visuaalinen ulosanti niin selkeää että sisällön varmasti ymmärtää:



Japan - The Strange Country (Japanese ver.) from Kenichi on Vimeo.

Jos Kenichin video ei riittänyt, summaa stereotypiat nätisti yhteen japanilaisen Komekome Club -yhtyeen musiikkivideo Funk Fujiyama 80-luvulta:


Niinpä niin, Fuji-vuori, Hiroshima ja Kioto ovat varmaan useimmille tuttuja. Laulussa jätetään mainitsematta oikeastaan vain manga ja anime, jotka eivät vielä 80-luvulla olleet ilmiö länsimaissa. Japanilaisuutta ajatellessa kulttuuri on helppo käsitteistää paketiksi erilaisia asioita: bonsai-puut, kivipuutarhat, no-teatteri, kabuki, haikut ja tankat. Ehkä juuri tässä on avain siihen, miksi japanilaisuudesta on tullut niin vahva kulttuurivaikuttaja. Paketti on helppo omaksua, tai ainakin kirsikat sen päältä.

Japanilaisuus on kuitenkin kakku joka on sisältä kitkerä. Olen monta kertaa törmännyt japanilaisuuden valtavaan painoon: kulttuuri on liian vahva, joustamaton. Ammoisen kihlattuni kanssa monet kiistat johtuivat siitä, etten "halunnut" kunnioittaa japanilaista kulttuuria. Minulla ei kuitenkaan ollut mitään millä lyödä takaisin, tuntui että suomalainen kulttuuri on kovin pliisua mukautuvaisuudessaan. Muutenkin japanilaisuus on sisäänpäinkääntynyttä. Usein minusta on tuntunut että koko kulttuuri on tyystin hukassa itsensä kanssa.

Kabukinäyttelijä Otani Oniji. Wikimedia commons.
Eräs Japanissa lähetystyötä tehnyt Seppo-pastori neuvoi minua, etten saa koskaan ruveta japanilaiseksi mieheksi: "ideaalissa" japanilaisessa perheessä mies tekee pitkää työpäivää ja kotiin tullessaan saa vaimoltaan yukata-puvun päälle ja oluen käteen, ja siinä onkin sitten miehen panos kotitöihin ja kommunikointiin. Ei ihme että monet japanilaiset suhteet päätyvät eroon miehen jäädessä eläkkeelle. Avioparit eivät osaa oikein elää keskenään. Toisaalta japanilaisille suku on niin tärkeä, että se ajaa jopa oman aviokumppanin edelle: omat lapset ovat puolisoa läheisempiä, koska nämä ovat omaa sukua puolison ollessa vieras.

Tokiolainen pachinko-halli. Wimimedia commons.
Japani on kova ja suorituskeskeinen yhteiskunta. Siinä on paljon kaunista, mutta kovissa arvoissaan se on raskas kantaa. Japanilla on muutenkin kahdet kasvot: uudet ja vanhat. Äkkiseltään ei tule yhtään toista kulttuuria mieleen jossa niin vahvasti noudatettaisiin ikivanhoja perinteitä ja samalla oltaisiin niin kehityksen kärjessä. Paitsi nyt ehkä Korea, joka monin tavoin kulkenut samoja polkuja Japanin kanssa. Japanin räiskyvä populaarikulttuuri tuntuu usein kovin äärimmäiseltä. Pachinko-pelihallin kilkkeestä ja kalkkeesta saa lähinnä päänsäryn, ja japanilaista TV:tä katsellessa miettii lähinnä voiko tämä olla todellista. Mutta ehkä vastaus piileekin siinä: Japani on epätodellinen Kelluva maailma, ja siksi vetää puoleensa.

Toisaalta vaikka Japanissa vanha ja uusi tuntuvat olevan pahassa ristiriidassa keskenään, voi tarkempi tarkastelu tuottaa yllätyksiä: keräilykortit ovat jo 1800-luvun ilmiö, kun taas monet länsimaissa suositut sushit ovat vasta hiljattain länsimaissa kehitettyjä. Sekin on hyvä muistaa, ettei kukaan tiedä kuinka ninjat oikeasti pukeutuivat – siitä huolimatta kuinka näkyviä hahmoja nämä ovat populaarikulttuurissa.

Japanin kirsikoita maistellessa pitäisi kuitenkin muistaa kulttuurin toinenkin puoli. Vihreä teekin voi olla karvasta.

Ei kommentteja: